Projekti Minä, osa 1

Tämä teksti ja projekti olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten… Liian kauan sitten. Olen viime syksystä asti miettinyt millä kulmalla tämän tekstin ja projektin esittelyn aloittaisin. Tämä projekti tulee sisältämään paljon sukeltelua entisen kisaorientoituneen pyöräilijän ja urheilijan mielenmaisemaan, ja siihen, kuinka hektiseen yrittäjän arkeen saadaan lisättyä aikaa itselle ilman, että se vaikuttaa perhearkeen. Kaiken alku…

Mustavuori 24h -fiiliksiä

Sanotaan, että elämässä on hyvä asettaa tavoitteita itselleen. Viime viikolla asetin yhden tavoitteen: 150 km eli 34 kierrosta Mustavuori 24h -tapahtuman 4,5 km reitillä. Toisaalta tuntui, että olisin tyytyväinen myös 100 km ylitykseen eli 23 kierrokseen, sillä kierroksella tulisi nousua 110 metriä. Todellisuus iski kuitenkin rajusti vasten kasvoja, kun Mustavuoren juurella lämpötila huiteli lähes +30°C:ssa….

Mustavuori 24h – ennakkotunnelmia

Mustavuori 24h on Tampereen Mustavuoren ympäristössä ajettava 24 tuntia kestävä hauska maastopyöräilytapahtuma, jossa on tarkoitus viettää joukkueen kanssa porukalla aikaa rakkaan lajin parissa tai testata omaa kanttiaan soolosarjassa. Tapahtuma ajetaan Mustavuoren ympäristössä noin 4,5 km mittaisella radalla, jossa nousua (ja laskua) kertyy noin 50m per kierros. Itsehän luonnollisesti tykkään ajaa pääasiassa yksin matkoja, joissa en…

Kuningasmatka, osa 3: Pakkaaminen

Tässä on Kankaanpään Kuninkaanlähteelle suuntautuvan maastopyöräretken julkaisusarjan kolmas osa. Pitkälle matkalle pakkaaminen on oma taiteenlajinsa. Samaan aikaan pitäisi olla kaikki tarvittava mukana lähes jokaiseen matkan vaiheeseen, mutta tavaraa tulisi olla pakattuna mahdollisimman vähän. Rajoittamalla kuljetuskapasiteettia ja valitsemalla kompakteja tavaroita saadaan tavaramäärää rajoitettua. Pyörämatkailussa haasteena on osaltaan juurikin rajoitettu kuljetuskapasiteetti, joka suorastaan pakottaa valitsemaan vain kaiken…

Kuningasmatka, osa 2: Valmistautuminen

Tässä on Kankaanpään Kuninkaanlähteelle suuntautuvan maastopyöräretken julkaisusarjan toinen osa. Valmistautuminen niin reissuun, retkeen, kisaan kuin massatapahtumaankin on erittäin tärkeää mukavan kokemuksen saamiseksi. Hyvä valmistautuminen myös lisää turvallisuutta tehoreservin ja lisääntyneen kestävyyskunnon kautta. Aina, kun ajetaan suorituskyvyn rajoilla kasvaa tapaturman riski suureksi. Vielä suuremman uhkan tämä luo, jos ollaan kaukana avusta. Fyysinen kunto Itselläni on kohtalainen…

Kuningasmatka, osa 1: Suunnittelu

Tästä alkaa julkaisusarja, joka kertoo pitkänmatkan maastopyöräreissun toteutuksesta Kankaanpään Kuninkaanlähteelle. Samaa kaavaa noudattelen lähes kaikilla tavoitteellisilla sekä myytävillä lenkeillä, mutta pitkä matka tuo aina oman lisämausteensa soppaan. Reitti Olen jo muutama vuosi takaperin suunnitellut reissun maastopyöräillen Tampereelta Kankaanpäähän ja takaisin. Reissuidea tuli eräästä blogista, josta samalla sain hieman ideaa mahdollista reittiä ajatellen. Varsinkin maastopyöräilyretkillä koko…

Syöte MTB Winter 23.3.2019

Vesku ja Saana kävivät kokeilemassa Syötteen talvipolku tarjontaa Syöte MTB Winter -tapahtuman merkeissä. Saanan tuoreen maastopyöräilytaipaleen johdosta matkaksi valikoitui Lyhyt & Leppoisa. Matkaa koko lenkille tuli n. 22km ja aikaa kului taukoineen 4h 43min. Syöttelle saavuimme hyvin levätyn yön jälkeen varhain lauantaiaamuna, sillä perjantai kului taittaessa matkaa Tampereelta välipysähdyspaikkaan Ouluun. Tämä toki tarkoitti, että perjantaina…

Kevyttä Birgittaa…ei ole!!!

Tulipas pitkästä aikaa vastaan tilanne, jossa jouduin ankkurin rooliin. Kaikki maastopyöräilijät tietää, ettei se tarkoita viimeistä etappia vetävää viestissä, vaan sitä porukan hitainta heppua. Noh, onhan tuosta edellisestä kerrasta jo kulunut useampia vuosia, kun itse olen omasta vapaasta tahdostani hankkiutunut lenkille, jossa jään ankkurin rooliin. Taisi olla peräti Oulussa asuessa vielä… Nyt näin konkreettisesti viime…

Auton vapaapäivä?

Eilen vietettiin valtakunnallista Auton vapapäivää, joka on osa Liikkujan viikkoa. Auton vapaapäivä haastaa kaikki kansalaiset kokeilemaan erilaisia kestäviä kulkumuotoja, kuten pyöräilyä, kävelyä tai julkisia kulkuvälineitä. Tällaisen kokeilun myötä silmät voivat avautua sille, ettei se viiden kilometrin työmatka olekaan niin pitkä matka pyöräillä, jolloin työmatkapyöräily voi tulla osaksi arkea kokeilun jälkeen. Työmatkaliikunta kerryttää aimo potin jokapäiväisestä liikuntasaldosta ja vielä…