Tässä on Kankaanpään Kuninkaanlähteelle suuntautuvan maastopyöräretken julkaisusarjan kolmas osa.
Pitkälle matkalle pakkaaminen on oma taiteenlajinsa. Samaan aikaan pitäisi olla kaikki tarvittava mukana lähes jokaiseen matkan vaiheeseen, mutta tavaraa tulisi olla pakattuna mahdollisimman vähän. Rajoittamalla kuljetuskapasiteettia ja valitsemalla kompakteja tavaroita saadaan tavaramäärää rajoitettua. Pyörämatkailussa haasteena on osaltaan juurikin rajoitettu kuljetuskapasiteetti, joka suorastaan pakottaa valitsemaan vain kaiken tarpeellisen mukaan.
Maastopyörällä matkaillessa myös pakatun pyörän painopiste on tarkkaa: mikäli painopiste on liian korkealla muuttuu pyörä epävakaaksi ja epämukavaksi ajaa. Monelle luontevinta on kuskata tavaroita selässä, mutta maastopyöräillessä se on tuhoon tuomittu ajatus, sillä pyörän päällä pitää pystyä liikkumaan. Lisäksi lisääntynyt ajajan kokonaispaino voi muuttaa ajoergonomiaa, mikä voi aiheuttaa erilaisia kipuja kuten esimerkiksi satulan aiheuttamat hiertymät.
Mitä sitten otin mukaan Kuningasmatkalle?
Matkalla mukana oli vain välttämättömät majoittumis- ja ruokailutarvikkeet sekä työkaluja ja varaosia pyörään. Mukana matkassa oli myös ei-pakollisina GoPro tarvikkeineen reissun videointia varten sekä varapolkimet hieman valmistelulenkillä sattuneen onnettomuuden johdosta.
Kaikki mukana olleet tavarat oli pakattu runko- ja satulalaukkuun sekä reppuun. Repun pyrin pitämään mahdollisimman kevyenä, jotta liikkuminen pyörän päällä olisi mahdollisimman vaivatonta. Samalla otin huomioon, ettei repussa olisi mitään sellaista, mille olisi tarvetta kesken matkaa. Teltta on kiinnitetty ohjaustankoon kuormahihnoilla.
Pakkauslista
- Runkolaukku:
- 12 kpl myslipatukka
- 1 kpl Siripiri-pakkaus
- 2 kpl High5 geeli
- Urheilujuomatabletteja
- Merisuola
- Monitoimityökalu
- Vaihtajankorvake
- Rengaspainemittari
- GoPro
- Satulalaukku:
- Makuupussi
- Taukohousut
- Reppu:
- Makuualusta
- Retkipannu ja -keitin
- Kahvi
- Juomarakko (vesi)
- 2 kpl varavirtalähde
- Puhelimen laturi
- Johto ajotitetokoneelle ja GoProlle
- Lisätarvikkeet GoProlle
- Varapolkimet
- Marinol
- Tulukset ja tulitikut
- Puukko
- Runko:
- Vesipullo (urheilujuoma)
- Teltta
Kuten yltä huomaa, oli tavaraa mukana hieman ehkä liikaakin, joten lihavoituna ovat mielestäni välttämättömyydet. Laukkujen kanssa tulee ottaa huomioon niiden koko. Satulalaukku ei saa liiaksi rajoittaa satulan taakse siirtymistä, eikä runkolaukku pullotelineen käyttöä, mikäli neste pullossa kulkee. Itselläni toimii perinteisen tyylinen (hiilikuituinen) pulloteline runkolaukun kanssa juuri ja juuri, mutta sivusta ladattava teline olisi optimaalinen.
Mitä muuta tulisi ottaa huomioon?
Pukeutumisella voi vaikuttaa paljon mukana kuljetettavaan tavaramäärään. Itse pyrin valitsemaan ajovaatteeni siten, että ne ovat mahdollisimman monikäyttöisiä ja tämän vuoksi mukana ei tarvitse kuljettaa ylimääräisiä vaatteita. Merinovilla on loistava materiaali ajovaatteissa, sillä ne ovat lämpimiä märkinäkin, eivät hiosta, ja ”puhdistuvat” itsestään. Merinoa löytyykin omasta varustuksestani sukista ja ajopaidasta. Alaosina toimii perinteiset pyöräilyhousut ja niiden päällä ajoshortsit.
Huolellisen valmistautumisen ja pakkaamisen jälkeen jäljellä onkin enää itse matka. Reissuraportti onkin luettavissa seuraavassa osassa. 🙂
Pohdiskelee,
Pää-sherpa Vesku