Tässä on Kankaanpään Kuninkaanlähteelle suuntautuvan maastopyöräretken julkaisusarjan neljäs ja viimeinen osa.

Päivä 1.

Reissusta on vierähtänyt jo reilu puoli vuotta, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä raportoida reissukokemuksista! Matka aloitettiin aurinkoisena kesäkuun ensimmäisen päivän aamuna suuntaamalla kotoa kohti Laukontoria, jonne olimme porukan kanssa sopineet kokoontuvamme. Itselläni venähti hieman aamutoimien kanssa, joten siirtyminen tuli toteutettua aiottua rivakampaa tahtia. Porukkamme kaksi muuta osallistujaa, Heikki ja Jaakko, olivat jo hyvissä ajoin päässeet munkkikahvin äärelle – oma ideani, jonka jouduin myöhästymisen johdosta skippaamaan.

Olin pyytänyt Jaakkoa tuomaan lähtöön Marinolia, jota ei itseltäni sattunut löytymään varastosta, ja kaverilla sitä oli reilusti. Tässä vaiheessa oli toki hienoa huomata retkikeittimen jääneen matkasta. -.- Tavallisesti keitin matkustaa retkipannun sisällä, mutta olin nyt pakkauspärinöissäni sen sieltä tuntemattomasta syystä purkanut pois. Noh, pikku murheita. Tulentekopaikkoja matkalla oli kartan mukaan runsaasti!

Reissun ensimmäinen etappi oli siirtyminen luontevasti ja mahdollisimman kevyesti pois kaupunkialueelta. Siispä nokka kohti Näsijärven rantaa, jolloin vältetään pahimmat nousut Tampereen keskustasta pohjoiseen suunnattaessa. Santalahden kohdalla ratkottiin ensimmäistä teknistä murhetta, kun Jaakon Surlyn takarengas pääsi hieman hankaamaan takahaarukkaa. Pienen tauon jälkeen tilaa renkaan molemmilla puolilla oli valmistajankin mukaan riittävästi, joten matka pääsi jatkumaan.

Teivon raviradan kohdalla päätimme asfaltilla jauhamisen riittävän ja siirryimme tiukan ylämäen jälkeen – ah, niin ihanille – neulaspoluille. Matka eteni rennosti aina Ahvenisjärven pohjoisrannalle, jossa pääsimme punnertamaan seuraavaa tiukempaa ylämäkeä nopean moottoritiemäisen polun jälkeen. Tällä alueella olen aikanaan pyörinyt varsin paljon, ja polut olivat todella tuttuja.

Julkujärven ja Puuvuoren kautta päädyimme alueelle, josta ei kenelläkään ryhmämme jäsenellä ollut aikaisempaa kokemusta. Nyt siis pääsimme testaamaan kartantulkintataitoja! Pinsiön nurkilla päädyimme pitämään ensimmäisen hieman pidemmän tauon tankkaamista ja kartanlukua varten. Samalla pääsimme ihailemaan latupohjien tärkeyttä suomalaisille kartantekijöille. Reittimme oli suunniteltu kulkemaan Pirkan Hiihdon uraa, jota ei luonnollisesti kesällä ole – mutta ei ole myöskään mitään merkkejä maastossa, joista olisi voinut uran reittiä päätellä. Olimme siis täysin karttojen varassa osan ajasta. Suunnistaminen kuitenkin vähäisestä kokemuksesta huolimatta oli seurueemme vahvuusalueita, ja pääsimme varsin vähäisillä kommelluksilla Kyröskoskelle asti.

Yksi mainitsemisen arvoinen mutka kuitenkin osui tuolle matkan alkupuoliskolle. Erään metsäautotien päähän oli näkyvästi merkitty, ettei minkäänlaisia lukutaitoisia kulkijoita reitillä kaivata. Siispä kiersimme yhden pikkuruisen mökkitontin lähes umpimetsän kautta, sillä vaihtoehtoisille reiteille siirtymiseen olisi palanut liikaa aikaa ja energiaa. Tuon postimerkin kokoisen läntin ohittamisen johdosta eksyimme suolle, pari oksaa yritti riistää pyöristämme takavaihtajia, ja saimme hieman lisättyä verenkiertoa sääriimme pintanaarmujen muodossa. Onneksi alkukesästä ei vielä hirvikärpäsiä ole!

Pitkäksi suunnitellun pizza- ja kebabtauon jälkeen kehomme olivat jälleen täynnä energiaa. Viiden tunnin reissaamisen aikana auringonpaiste oli saanut väistyä, ja reissumme jatkui pilvisessä säässä kasvavan sateen uhan alla. Lähes välittömästi Kyröskoskelta lähtemisen jälkeen pääsimme ihmettelemään reitin jatkuvuutta, sillä Kyröskosken vieritse menevällä 3-tiellä oli parannusremontti menossa, ja latupohja oli rouhittu pois tien tieltä. Reitti 3-tien länsipuolelle kuitenkin löytyi, ja pääsimme keskelle maalaismaisemaa varsin rullaaville poluille.

Hämeenkyrön lentokentän kupeessa ylittäessämme tietä saimme ensimmäiset havainnot jatkuvasti lisääntyvästä luonnonsuihkusta. Tie oli märkä, vaikkemme olleet vielä itse nähneet ensimmäistäkään vesipisaraa. Lentokentältä pääsimme kurvailemaan hyvin tiivistyneitä hiekkapolkuja pitkin kohti Jämijärveä. Vähäisten merkintöjen ja varsin tasalaatuisen maaston johdosta Hämeenkyrön ja Jämijärven välillä karttaa tuli luettua varsin ahkerasti. Samalla myös allekirjoittaneen ahteri kertoi, että satulassa on tullut istuttua jo jonkin aikaa. Tämän johdosta päädyimme pitämään tällä välillä myös pari pidempää taukoa, jotta seuraavan päivän paluumatka olisi mahdollinen kaikille.

Hieman ennen Jämijärven lentokenttää sateen uhka pakotti meidät miettimään ratkaisua kastumisen välttämisen ja välttämättömän kastumisen välillä. Päädyimme ensimmäiseen ja jätimme viimeiset suunnitellut polut ajamatta, ja päädyimme taittamaan loppumatkan tietä pitkin. Tämä oli VIRHE! Kukaan seurueestamme ei ole koskaan ajanut tylsempää soratien pätkää. Kyseessä oli ilmeisesti puolustusvoimien pystyynpistämä reitti, jonka tavoitteena on mahdollistaa sujuva ja nopea siirtyminen Niinisalon kasarmin ympäristössä. Poljettuamme ikuisuudelta tuntuneen 10 km matkan tätä loputonta suoraa päädyimme Kuninkaanlähteen leirintäalueen portille. Kävimme kysymässä sopivista majoittautumispaikoista, ja pääsimme nukkumaan leirintäalueen rajalla sijaitsevaan grillikotaan.

Tässä vaiheessa kroppa oli jo varsin jähmeässä kunnossa 9 tunnin satulassa istumisen jälkeen, joten vaatteiden vaihto ei ollut kissamaisen sujuvaa. Vaatteiden vaihdon jälkeen piti saada taas ruokaa, joten aloimme keräilemään puita kodan tulisijaan. Ilmeisesti alueella oli sadellut vettä, sillä kaikki löytämämme puut olivat vähintään kosteita. Tässä vaiheessa alkoi hieman ärsyttämään retkikeittimen jääminen kotiin. Onneksi Jaakko keksi heittää pari tippaa Marinolia puille, jonka jälkeen allekirjoittanut tarjosi tuluksilla kipinää perään – ja sehän syttyi! Saimme siis kivasti vähän lämpöä hieman koleaan kotaan ruokailun lomaan. Ruokailun ja pyörien pikaisen huollon jälkeen olikin hyvä pistää nukkumaan ja aloittaa valmistautuminen seuraavan päivän kotimatkalle.

Päivä 2.

Päivä valkeni pilvisenä ja kosteana yöllisten sadekuurojen jälkeen. Aamupala nautittiin kaikessa rauhassa, ja kovalla alustalla nukkumisesta hieman jäykistynyttä kroppaa verryteltiin ennen kamojen pakkaamista ja kotimatkan aloittamista. Ennen lähtöä oli edessä juomapullojen ja -rakkojen täyttö retkeilyalueella sekä pikainen pyörähdys ihastelemassa itse päänähtävyyttä – Kuninkaanlähdettä.

Kuninkaanlähde sai nykyisen nimensä vuonna 1752 tapahtuneen Kuningas Aadolf Fredrikin vierailun jälkeen. Kuningas pysähtyi helteisenä päivänä 17. heinäkuuta seurueineen lähteelle syömään ja levähtämään. Vierailu oli sen aikaisessa Suomessa suuri tapaus, koska edellisestä kuningasvierailusta oli jo kulunut useita vuosikymmeniä. Paikalla on vierailusta kertova muistokivi. Kuninkaanlähde on ollut kuitenkin jo vuosisatoja aikaisemminkin merkittävä pysähdyspaikka eränkävijöille ja matkustavaisille.

– Wikipedia

Tampereen lähestyminen päätettiin aloittaa ajamalla edellisenä päivänä ajamatta jääneet polut, mikä osoitti huonoksi eilisen päätöksen skipata polut. Olisimme päässeet varmasti paljon virkeämmin mielin edellisenä päivänä perille polkuja pitkin, sillä alusta oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tiivistä neulaspolkua, joka oli paikoin jopa soratietä nopeampaa ajaa.

Jämijärven lentokentän kupeessa pidimme hieman pidemmän tauon ihaillen paikalla olleen radio-ohjattavan suihkumoottorilennokin liikkeitä. Kyseinen lentäjä-ässä ilmeisesti havaitsi meidät jo kauempaa, sillä suurin osa suoritetuista liikkeistä vaikutti olevan suunnattu meille. On se hienoa seurata, kun joku osaa!

Lentokentän kupeesta polulle löytäminen olikin hieman työläämpää, sillä alueella risteilee jos jonkinlaista reittiä, jotka saattavat päättyä parin kymmenen metrin jälkeen umpimetsään. Löysimme kuitenkin sopivat reitin pään, josta jatkui Pirkan Hiihdon ura kohti Tamperetta. Pian päädyimme samoille poluille, joita pitkin olimme edellisenä päivänä ajaneet. Nyt jalka oli kuitenkin paljon kevyempi ja pyörä kulki lähes itsekseen. Muutaman harjun ja suon jälkeen olimme jälleen Kyröskoskella, jossa suuntasimme syömään hyväksi todettuun ravintolaan. Ruokatauon aikana päädyimme jättämään Kyröskosken alueelta polkujen ajelua vähemmälle huonosti löytyvien reittien vuoksi. Edellisenä päivänä Kyröskosken keskustaan löytämisessä oli jonkin verran haasteita soiden ja kiemuraisten reittien johdosta. Ajoimme siis Kyröskoskelta Maisematielle pinnoitettuja reittejä pitkin samalla hieman jalkojamme verrytellen.

Pian Maisematien jälkeen lähdimme jälleen poluille. Pirkanmaa koostuu lähinnä erikokoisista harjuista, joten polulle pääseminen edellytti nousua – ja se kannatti. Huipulta löytyi märkä, mutta varsin sujuvasti ajettava mutapolku. Roiskuva viileä muta rentoutti hieman jalkoja. Sarkkilanjärven nurkilla pääsimme varsin vauhdikkaaseen alamäkeen, ja eteneminen polkematta oli kivaa vaihtelua. Sasista Puuvuorelle päädyimme ajelemaan jälleen tietä pitkin jokaisella kasvavan väsymyksen johdosta. Loput polut olivat jälleen tuttuja, ja matka vaikutti etenevän Laukontorille asti kuin itsestään. Laukontorilla pidimme vielä rennon juttutuokion ennen hajaantumistamme kukin omalle tahollemme palautumaan reissusta.