Tämä teksti ja projekti olisi pitänyt aloittaa jo kauan sitten… Liian kauan sitten. Olen viime syksystä asti miettinyt millä kulmalla tämän tekstin ja projektin esittelyn aloittaisin. Tämä projekti tulee sisältämään paljon sukeltelua entisen kisaorientoituneen pyöräilijän ja urheilijan mielenmaisemaan, ja siihen, kuinka hektiseen yrittäjän arkeen saadaan lisättyä aikaa itselle ilman, että se vaikuttaa perhearkeen.
Kaiken alku
Tutustuin maastopyöräilyn maailmaan ollessani noin 10-vuotias, ja palo lajiin syttyi todenteolla vuonna 2010, kun muutin pois lapsuudenkodistani ja pystyin hankkimaan ensimmäisen kunnollisen maastopyörän. Samoihin aikoihin tutustuin Oulussa muutamaan aktiiviseen maastopyöräilijään – ja sukellus kaninkoloon alkoi. Alkuun poljin maastossa, koska se oli mukavaa. Pyöräily oli myös mukavaa vaihtelua painiharrastuksen lomaan. Nopeasti kuviohin tuli mukaan maantiepyöräily, koska kamppailu-urheilussa kestävyydellä ei ole niin suurta roolia vaikka siitä hyötyä onkin. Ensimmäisillä yhteislenkeillä olin lähinnä se perässä raahattava aloittelija, joka oli haukannut liian ison palasen. Maantiepyöräily oli oiva tapa nostaa peruskuntoa, ja vaikka Oulussa pyöräily onkin hyvin kätevä tapa liikkua paikasta toiseen, oli se jäänyt itselläni liikuntamuotona varsin vähäiseen rooliin. Kuntoni kasvaessa alkoivat kaverini kyselemään minua mukaan Tahkolle, jonne en kuitenkaan lähtenyt. Kyseinen pyöräilyporukka kuitenkin loi paljon kiinnostavamman tapahtuman Oulun lähelle, joka nykyään tunnetaan nimellä Syöte MTB, jonne lähdinkin muutaman vuoden suostuttelun jälkeen mukaan vuonna 2013 raakkikuskiksi. Raakkikuski on viimeinen kuski radalla, jonka tehtävänä on huolehtia viimeiset osallistujat turvallisesti seuraavalle huoltopisteelle tai maaliin riippuen heidän sijainnistaan radalla. Seuraavana vuonna osallistuin itse tapahtumaan 60 km matkalle. Tuosta alkoi oma matkani amatööriurheilijana lajinvaihdon jälkeen. Pyöräilin tavoitteellisesti vuodet 2014-2015, jolloin pyrin osallistumaan myös lähialueen XCM-kilpailuihin, joissa kisamatkana toimii kokonaismatkaltaan noin 60 km rata.
Olen luonteeltani erittäin kilpailuhenkinen, joten tämä järjestely toimi erinomaisesti, ja olin oppinut yhdistämään tavoitteellisen treenaamisen kolmivuorotyön kanssa sujuvaan arkeen. Tampereelle muutto vuonna 2014 mahdollisti myös haastavammassa maastossa harjoittelun, mikä tuki kotimaan kisojen maastossa menestymistä. Itse en kuitenkaan tuolloin pystynyt vielä kilpailemaan kärkipaikoista, joten tavoite oli selkeä: päästä kärkikahinoihin. Suomen XCM-kärkeen pääseminen on helpompaa kuin se näyttää, sillä jo säännöllisellä kovalla harjoittelulla sinne pääsee parin vuoden harjoittelulla. Samalla myös kaninkolo syveni, ja aloittaessani fysioterapeutin opinnot 2015 sain lisää tietoa harjoittelun suunnittelusta. Toki samaan aikaan myös arkirutiinini joutuivat haasteiden kouriin, sillä en päässyt enää aamuisin treenaamaan aikaisempaan tapaan. Polte kuitenkin oli olemassa, ja onnistuin harjoittelemaan joten kuten.
Vuonna 2017 lähdin mukaan opiskelijakunnan hallitukseen, joka vei lähes kaiken vapaa-ajan. Kilpailuhenkisyyteni ei antanut kuitenkaan periksi.
Vaikeuksien vuodet
Vuosina 2015 ja 2016 en päässyt enää harjoittelemaan asettamieni tavoitteiden mukaisesti, enkä tämän vuoksi päässyt enää 2016 ajamaan edes maaliin kramppien vuoksi. Myös henkiset voimavarani olivat melkolailla finaalissa. Blogin puolella myös alkoivat vaikeudet, sillä en juurikaan kyennyt enää käymään lenkeillä, ja olin hukannut kilpailullisen kipinän. Kilpailuhenkisyyteni ei kuitenkaan antanut periksi, vaan lähdin jokaiselle koulumatkalle ajokoiravaihteella. Ajokoira on termi, jota käytetään ns. nopeista kuskeista, jotka usein ulkomuodoltaankin näyttävät ajokoirilta rasvaprosentin lähennellessä nollaa. Poljin kaikki arkimatkat täysillä, jotta pystyin täyttämään puuttuvan harjoittelun jättävän kolon. Tämä kuitenkin nopeasti alkoi enemmän syömään voimavaroja kuin antamaan niitä, sillä palautumiseen ei ollut riittävästi aikaa.
Viimeisien vuosien aikana olen tuskaillut arjessa niin harjoittelun kuin bloginkin kanssa, sillä entisestä kilpailukeskeisestä itsestäni ei ollut enää jäljellä kuin pyörät. Päädyin myymään kaikki kisapyöräni vuoden 2017 aikana. Tilalle hankin retkeilyhenkisempiä pyöriä, joilla pyrin täyttämään intohimoni pyöräilyä kohtaan. Kilpailuhenkisyydestä en kuitenkaan ollut päässyt vielä eroon. Tämän vuoksi olenkin nyt pitänyt lähes vuoden mittaisen tauon blogista, jonka aikana olen pyrkinyt muuttamaan omaa mielenmaisemaani takaisin siihen, mitä se oli vuonna 2010 aloittaessani pyöräilyharrastuksen. Muutos ei kuitenkaan ole ollut helppo. Tuo olemassa ollut ajokoiravaihde kun tahtoo tulla päälle aina, kun joku ohittaa minut tai ajaa riittävän lähellä edessä – ohi on pakko päästä vaikka edellä menevällä olisi sähköpyörä alla. Vasta viimeisien pari kuukauden aikana olen satunnaisesti pystynyt antamaan itselleni periksi ja ajamaan työmatkat omaa vauhtiani, vaikka edessä menisi toinen pyöräilijä tai minut ohittaisi joku.
Viimeisen parin vuoden aikana lenkkien lukumäärä on vähentynyt ja niiden väli on vain venynyt venymistään. Tänään laskin, että olen viimeksi käynyt varsinaisella pyöräilylenkillä viime syksynä, vaikka talvi on lempivuodenaikani lenkkeillä maastopyörän kanssa. Kilpailuhenkisyyteni ei ole antanut anteeksi, kun olen yrittänyt käydä lenkkeilemässä ilman tavoitteita, sillä aina on joku Strava-segmentti tai vanha lenkkireitti, jonka voi ajaa aiempaa nopeammin. Olenkin nyt kuluneen puolen vuoden ajan pitänyt lähes kaikki Stravaan merkitsemäni ajot yksityisinä, jotta ne eivät ilmoita segmenteistä eivätkä näy muille. Rakkaudestani pyöräilyyn en suostu luopumaan!
Tänään kävin pitkästä aikaa lenkillä, ja nautin siitä. Lähdin hakemaan toiselta puolelta kaupunkia työvälineitä huomista varten maastopyörällä ilman valmiiksi suunniteltua reittiä ja asetettua aikataulua. Kotoa lähtiessäni sanoin reissuun menevän vähintään tunnin. Päätin nauttia kauniista kevätsäästä ja ajaa sinne minne eturengas kulloinkin osoitti. Se kannatti. Uskon vihdoinkin saaneeni ajokoira-Veskun haudattua edes osittain, ja pääseväni taas pitkästä aikaa nauttimaan pyöräilystä.
Tuskaillen,
Vesku
Eksyilylenkit 