Vesku kävi eksyilemässä tyttöystävänsä Saanan kanssa, joka ei koskaan ollut ajanut maastopyörällä – tai edes pyörällä, jossa ei ole jalkajarruja. Tässä Saanan fiilikset!

---

Saana / Wine, Words & Lovers

Ensimmäinen kerta maastopyörän kyydissä jännitti. En ollut koskaan ajanut maastopyörällä ja pelkäsin satuttavani itseni tai rikkovani lainapyörän. Kuitenkin, kun nousin ensimmäistä kertaa fatbiken kyytiin, huoleni katosivat. Fatbike oli kevyt ja kulki sulavasti allani. Ainoa jännittävä asia oli jalkajarrujen puuttuminen, mikä oikeastaan oli suurin ongelmani lenkillä. Rakastuin fatbikeen ja sen jälkeen oma söpö pyöräni tuntui hyvin erilaiselta.

Lenkki lähti liikkeelle yllättävän sujuvasti. Pysyin suhteellisen hyvin pystyssä ja etenin sisukkaasti eteenpäin. Olin törmätä puuhun alas viertävässä mäessä, jolloin tajusin, kuinka paljon kaipasin jalkajarruja. Tämä lisäsi pelkoa pyörän tai itsen tuhoamisesta, mutta yritin taistella sitä vastaan. Kivet ja oksat eivät pysäyttäneet minua, korkeintaan saivat taluttamaan. Itikat häiritsivät, mutta kokonaisuutena ensimmäinen maastopyöräilylenkkini oli onnistunut ja miellyttävä. Vaikka maastopyöräily olikin vaikeaa, siihen oppi ja siksi pidin siitä. Tein parhaani ja päätin olla luovuttamatta, ja se lienee tärkeintä. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut yrittää vielä enemmän ja taluttaa pyörää vähemmän, mutta ensikokemukseksi tässä oli yritystä.

Lenkin jälkeen fiilikseni oli ”uudestaan, uudestaan”. Olisin valmis hankkimaan fatbiken ja harjoittelemaan maastopyöräilyä todella. Ensimmäinen lenkkipolkuni ei ollut helppo, mutta se oli opettavainen. Ehkä oli ihan hyvä, että emme aloittaneet kaikista helpoimmalla maastolla, sillä nyt tiedän, mitä maastopyöräily voi olla. Minusta tuntuu, että tulen muistelemaan tätä ensimmäistä kokemusta fatbiken kyydissä maastossa lämmöllä. Suosittelen!

---

Eksyilykokemuksiamme voitte katsoa täältä: